Pohjantähden palvelunumero (03) 626 7700, joka palvelee arkisin klo 8 – 20, vastaa Espanjan bussionnettomuudessa Pohjantähden asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen selvittelyyn liittyvissä asioissa. Kyseeseen tulee lähinnä oman Pohjantähdestä otetun vapaaehtoisen matkustajavakuutuksen korvausasiat.
Finanssialan Keskusliitto
Liikennevakuutuskeskus
TIEDOTE
Helsinki 21.4.2008
Espanjan Malagassa lauantaina sattuneessa bussionnettomuudessa aiheutuneiden vahinkojen korvaukset määräytyvät Espanjan liikennevakuutussäädösten perusteella. Vahingot korvataan onnettomuuden aiheuttaneen ajoneuvon liikennevakuutuksesta. Myös omista vapaaehtoisista vakuutuksista saa korvauksia ehtojen mukaisesti.
Nopeimmin vakuutusturvan selvitystyön voi käynnistää ottamalla yhteyden omaan matkavakuutusyhtiöön. Jos onnettomuuteen joutuneella ei ole ollut omaa matkustajavakuutusta, vakuutusasioissa voi olla yhteydessä Liikennevakuutuskeskukseen.
Espanjan liikennevakuutusjärjestelmä poikkeaa suomalaisesta mm. siinä, että vakuutusyhtiö edellyttää yksilöidyn korvausvaatimuksen, jonka perusteella asia ratkaistaan tapauskohtaisesti yleensä kertakorvauksena. Toisin kuin Suomessa Espanjan liikennevakuutuksista ei makseta jatkuvia ansionmenetyskorvauksia, kuten eläkkeitä, vaan nekin maksetaan kertakorvauksena.
Vuodesta 2003 alkaen ETA-maassa tapahtuneessa liikennevahingossa mukana ollut on voinut hoitaa vahingon korvauskäsittelyn omassa kotimaassaan. Käytännössä se tapahtuu Suomessa toimivan, korvauksesta vastuussa olevan ulkomaisen vakuutusyhtiön korvausedustajan välityksellä. Varsinainen korvauspäätös tehdään ulkomaisessa vakuutusyhtiössä sikäläisten säädösten mukaisesti.
Tällä hetkellä ei vielä ole tiedossa, mikä espanjalainen vakuutusyhtiö on vastuussa onnettomuudesta, koska onnettomuuden syyllisyyskysymyksiin ei ole saatu virallista vahvistusta. Tästä syystä myöskään suomalainen korvausedustaja ei ole vielä selvillä.
Liikennevakuutuskeskus (www.lvk.fi) toimii ETA-maissa tapahtuneiden liikennevahinkojen Suomen tietokeskuksena. Sieltä voi tiedustella korvausmenettelyyn liittyviä asioita ja ohjeita yksityiskohtaisemmin.
Vapaaehtoisista vakuutuksista korvauksia voi hakea henkilövahinkojen osalta matkustajavakuutuksesta ja matkatavaroiden osalta koti- ja matkatavaravakuutuksesta. Myös sairauskuluvakuutukset korvaavat turman jatkohoitoa Suomessa, samoin vapaa-ajan tapaturmavakuutukset. Kuolemanvaraturvaa voi sisältyä perinteisen riskihenkivakuutuksen lisäksi mm. matkustajavakuutukseen, yksityistapaturmavakuutukseen, säästöhenkivakuutukseen, lainaturvavakuutukseen, työntekijäin ryhmähenkivakuutukseen sekä ammattiliittojen ja muiden järjestöjen jäsenten ryhmähenkivakuutuksiin.
Suurimpien matkavakuutusyhtiöiden hätä- ja palvelunumerot löytyvät kootusti Finanssialan Keskusliiton internet-sivuilta www.fkl.fi. Lisätietoja ja ohjeita saa myös vakuutusyhtiöiden omilta kotisivuilta.
Lisätietoja:
Liikennevakuutuskeskus
tiedotuspäällikkö Veikko T. Valkonen, puh. (09) 6804 0390, gsm 0500 435 055
korvausasiantuntija Jussi Oivo, puh. (09) 6804 0527
Liikennevakuutuksen Suomen tietokeskus, puh. (09) 6804 0611 klo 8-16, www.lvk.fi
Finanssialan Keskusliitto
varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari, puh. 0500 447 776
johtaja Lea Mäntyniemi, puh. 0400 729 610
viestintäpäällikkö Marjo Lapatto, puh. 050 584 7339