Väsymys väijyy kuljettajaa kesällä

Liikenneturvan tiedote 12.6.2008

Joka viides kuljettaja ilmoittaa nukahtaneensa rattiin. Liikenneturvan tuoreen tutkimuksen mukaan väsymykseen liittyvät ongelmat ovat suomalaisilla kuljettajilla yleisiä. Rattiin nukahtaminen uhkaa autoilijaa erityisesti kesäöinä ja iltapäivisin.

Väsymyksen merkit tulisi aina ottaa vakavasti ennen kuin on liian myöhäistä. Kuljettajan tahdonvoima väsymyksen voittamiseen ei riitä. Aivot aloittavat nukkumisen ilman ihmisen lupaa. Onnettomuuteen joutumiseen ei tarvita nukahtamista, tarkkaavaisuuden herpaantuminen riittää.

Väsyneen kuljettajan nukahtamisriski on suurin kesän aamuyön tunteina

Vuorokauden aikaan liittyvät kuljettajan tarkkaavaisuuden vaihtelut ovat suurimpia syitä väsymysonnettomuuksiin. Kyselytutkimukseen vastanneiden mukaan rattiin nukahtamiset tai läheltä piti tilanteet sattuivat yöllä yhden ja viiden välillä. Toinen riskiaika ajoittui iltapäivään, jolloin yleisempiä olivat läheltä piti tilanteet.

Väsymystapausten suhteellinen jakauma vuorokaudenaikojen mukaan. Kuvassa on esitetty rattiin nukahtaneet kuljettajat.

Pitkään ajamista pidetään yleisesti yhtenä tärkeimmistä rattiin nukahtamisen riskitekijöistä. Tämän tutkimuksen mukaan nukahtaminen sattuu todennäköisimmin kuitenkin kahden ensimmäisen ajotunnin aikana. Kuljettajat kokevat silti, että pidempi ajoaika lisää nukahtamisriskiä.

Nukahtamistapaukset painottuivat selvästi kesäkuukausille. Samansuuntaisia tuloksia on nähtävissä väsymyksestä liikenteessä tuomittujen kuljettajien kohdalla.

Nuoret miehet nukahtelevat rattiin muita useammin

Todennäköisyys nukahtaa rattiin on miehillä 2,5-kertainen naisiin verrattuna. Naiset tunnistavat paremmin väsymykseen liittyvät riskit.

Nuorilla miehillä nukahtamisriski on muita suurempi. Olennaisessa roolissa on ikään liittyvä elämäntyyli. Nuoret ovat liikkeellä useammin yön tunteina, jolloin nukahtamisalttius on suuri. He saattavat yliarvioida omia kykyjään ja nukahtaa tajuamatta väsyneenä ajamisen riskejä. Myös muut nuoret autossa saattavat painostaa jatkamaan matkaa väsymyksestä huolimatta.

Miten välttää rattiin nukahtaminen?

Tutkimuksessa kysyttiin, miten ajaja oli yrittänyt välttää rattiin nukahtamista. Usein keinoiksi mainittiin ikkunan avaaminen, istuimen selkänojan kohottaminen tai radion kuuntelu kovalla. Näillä keinoilla saattaa olla vain pieniä, lyhytaikaisia tai ei mitään vaikutuksia uneliaisuuteen. - Matkan keskeyttämisen lisäksi paras keino väsymyksen taltuttamiseen on kofeiinipitoisen juoman nauttiminen ja sen jälkeen 15 - 20 minuutin nokosten ottaminen, toteaa tutkimuspäällikkö Sirpa Rajalin Liikenneturvasta.

Suomen tieliikennelaki kieltää väsyneenä ajamisen (pykälä 63). ”Ajoneuvoa ei saa kuljettaa se, jolta sairauden, vian, vamman tai väsymyksen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä puuttuvat siihen tarvittavat edellytykset”. Tutkimukseen osallistuneet kuljettajat arvioivat väsymyksen alkoholin ja ylinopeuden jälkeen kolmanneksi tärkeimmäksi syyksi liikenneonnettomuuksiin. Vastaajista reilu puolet oli silti sitä mieltä, ettei kuljettajaa, joka on valvonut 24 tuntia ennen ajamaan lähtöään, pitäisi rangaista.