Vakuutusvalvontavirasto on 20.9.2007 julkistanut lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastotutkimuksen. Tutkimuksen mukaan tuloskeskiarvomme on alan normaalia tasoa ja vahinkosuhteemme erinomainen.
Vahinkosuhteemme on parempi kuin kilpailijoilla johtuen erityisesti asiakaskannan rakenteesta. Yritysasiakkaistamme valtaosa on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka ovat enimmäkseen taulustomaksun piirissä. Taulustomaksujärjestelmässä vakuutusmaksu perustuu koko maan vahinkotilastoon. Hyvään vahinkosuhteeseen vaikuttaa myös asiakkaidemme hyvä riskienhallinta ja Pohjantähden onnistunut riskinvalinta. Pieniin ja keskisuuriin yrityksiin painottuvan vakuutuskannan hoitaminen vastaavasti nostaa liikekulusuhdetta, koska saatua vakuutusmaksueuroa kohden teemme enemmän työtä.
Pohjantähti rakentaa menestyksensä henkilökohtaiseen hyvään palveluun, vaikka se nostaa liikekuluja. "Meidän valitsemallemme linjalle palvella pienetkin yritykset hyvin on selvä tilaus", kertoo toimitusjohta Petri Suni.
Pohjantähdessä on lakisääteisen tapaturmavakuutuksen hintoja laskettu vuosina 2006 ja 2007 ja tullaan laskemaan edelleen vuonna 2008 (taulustomaksujärjestelmässä keskimäärin 4,5 % ja erikoismaksujärjestelmässä keskimäärin 3,8 %). Hyvään vahinkokehitykseen liittyen ovat hinnanalennukset olleet mahdollisia. Sairaanhoitokulujen täyskustannusvastaavuus ja kallistuneet hoitokulut asettavat kuitenkin jatkuvaa painetta toiminnan tehostamiseen, jotta voimme pitää vakuutusmaksutason vakaana. Oikealla hinnoittelulla varaudumme tuleviin mahdollisesti suuriinkiin korvausvastuisiin. Esimerkiksi hyväpalkkaisen nuoren tapaturmaeläke voi nousta noin miljoonaan euroon.
Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen maksut riippuvat työn laadusta, esimerkiksi toimistotöissä (ilman omavastuuta olevassa vakuutusmuodossa) vuonna 2007 ovat maksut keskimäärin 3,49 o/oo palkkasummasta. Rakennustöissä (ei rakennusliikkeet, ilman omavastuuta olevassa vakuutusmuodossa) puolestaan keskimäärin 63,96 o/oo palkkasummasta.
Vakuutusvalvontavirasto on tutkimuksessaan todennut, että viiden vuoden tarkastelujakso on liian lyhyt, jotta maksujen tasosta voisi saada luotettavan arvion. Havaittujen tulosten perusteella VVV toteaa, että lakisääteisen tapaturmavakuutuksen hinnoittelussa on turvaavuus ja kohtuullisuus toteutunut.
Yritysvakuutustesi hoitamiseksi ota yhteyttä lähimpään toimipisteeseemme. Oma ja yrityksen vakuutusturva kannattaa pitää ajantasalla päivittäen tiedot vuosittain sekä aina muutosten yhteydessä.
Lähimmän palvelupisteemme yhteystiedot löydät täältä: linkki yhteystietoihin.