SVK:n tiedote 16.1.2006
Osassa maatamme kovimmat paukkupakkaset odottavat vielä tuloaan. Jokatalvinen pakkaspiikki voi aiheuttaa tilanteeseen varautumattomalle monenlaisia vahinkoja.
Erityisesti omakotitaloissa kovilla ovat suojaamattomat putkistot. Myös tulisija- ja hormipalot ovat lisääntyneet viime vuosina huolestuttavasti.
Pakkasten kiristyessä jäätymään päässeiden putkistojen sulattamiskustannukset kuuluvat normaaliin kiinteistön huoltoon ja kunnossapitoon eikä niitä vakuutuksesta korvata. Johtaja Veli Matti Ojala Vakuutusyhtiöiden Keskusliitosta kertoo, että paras keino välttyä pakkasten aiheuttamilta putkivahingoilta ja harmeilta on estää niitä ennalta. – Jos putkistojen kanssa on ollut aiemmin ongelmia, kannattaa niiden suojaamiseen suhtautua vakavasti. Uudisrakennuksissakin saattaa ensimmäisenä talvena tulla yllätyksiä vastaan.
– Seuraa säätilannetta ja toimi jo ennen kovia pakkasia. Suojaa putkistot mahdollisuuksien mukaan. Peitä ne etenkin kriittisistä kohdista peitteillä. Jo paksu sanomalehtikerros auttaa. Käytä ulkona eristämiseen lunta, turvetta tai olkia, käytettyjä säkkejä tai muuta sopivaa materiaalia. Kasaa lunta rakennusten seinustoille putkien tason yläpuolelle tukkimatta kuitenkaan sokkelin tuuletusaukkoja. Käytä mahdollisuuksien mukaan sähkölämmitintä tai irtopatteria, listaa Veli Matti Ojala.
Myös juokseva vesi estää jäätymistä, joten vesihanan voi jättää hitaasti valumaan pahimmilla pakkasilla. – Putkiin asennettu sähkövastus on nykyisin yleisesti käytetty ja hyvä keino. Vastus kannattaa asentaa ennen pakkasten tuloa. Pakkasten jo paukkuessa asentaminen on myöhäistä, Veli Matti Ojala muistuttaa.
Kiinteistö- ja kotivakuutuksista korvataan putkistojen jäätymisistä aiheutuvia vahinkoja sen mukaan, minkä laajuinen vakuutusturva on valittu.
Jäätymistä ei voi aina välttää. Putkia sulattaessa kannattaa olla erityisen varovainen, ettei toimillaan aiheuta tulipaloa tai vesivahinkoa. Jos putki on ollut pitkään jäässä, alkaa se sulaessaan todennäköisesti vuotaa.
Turvallisin putkien sulattaja on ammattimies, joka höyryn avulla saa putket auki. Mikäli sellaista ei kohtuuajassa saa paikalle, voi putkia yrittää sulattaa itse käyttämällä hyväksyttyjä sähkölämmittimiä ja lämpöpuhaltimia. Esimerkiksi auton sisätilalämmitin sopii tarkoitukseen hyvin. Myös lämmin vesi on tehokas sulattaja, jos jäätynyt putki on näkyvissä.
– Sulatuksessa ei pidä käyttää lämmitintä, jossa on hehkuvia vastuspintoja. Putkien sulattamiseen ei missään tilanteessa saa käyttää avotulta, Veli Matti Ojala korostaa.
Pakkanen saa monet omakoti- ja lomamökkiasukkaat reagoimaan kiivaalla lämmityksellä.
– Kovilla pakkasilla lämmitystä lisätään tulisijan ja hormien kapasiteettiin nähden liian kovalla teholla. Muun muassa uudisrakennuksiin lisälämmittimiksi tai tunnelman luojiksi asennetut tulisijat ja piiput eivät kestä korkeaa, pitkäaikaista lämpökuormitusta, kertoo vahingontorjuntapäällikkö Seppo Pekurinen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitosta.
– Uudet tulisijat ovat tuotekehittelyn ansiosta erityisen hyvin lämpöä varaavia, joten niiden lämmittämisenkin on oltava säästeliästä. Oma ongelmansa ovat vanhat hormistot, joihin on saattanut muodostua halkeamia, Pekurinen jatkaa.
Tulisijojen lämmitys on toteutettava maltillisesti, jopa paukkupakkasilla. Niitä ei myöskään saa jättää valvomatta. Häkä/palovaroittimen toimintakunto pitää tarkistaa ennen lämmitykseen ryhtymistä. Lämmityksessä tulee muistaa myös peltien oikea käyttö savu- ja häkävaaran takia. Tulisijat ja hormit on ammattinuohoojan tarkastettava ja nuohottava säännöllisesti nuohousasetuksen mukaisesti.
Lisätietoja:
Johtaja Veli Matti Ojala, puh 0400 601 641
Vahingontorjuntapäällikkö Seppo Pekurinen, puh 050 571 7549
Tiedotuspäällikkö Joona Vuorenpää, puh 050 5987 063