Nyt, kun mökkikausi on aluillaan, on aiheellista tarkistaa erityisesti tulisijojen, piippujen ja grillirakennelmien kunto. Tulisijat tulee nuohota mökkikäytössä kolmen vuoden välein. Nuohous on mökin omistajan vastuulla. Mökkipaikkakunnan kunnantoimistosta voi kysellä nuohoojan yhteystietoja.
Kesäksikään ei mökille kannata hankkia kalleimpia laitteita ja varusteita, koska mökillä ei ehkä kuitenkaan asuta jatkuvasti. Erityisesti taulujen ja arvoesineiden säilyttämistä kesämökillä tulee mahdollisuuksien mukaan välttää. Omaisuus niin mökillä kuin kotonakin kannattaa myös merkitä. Merkittyä omaisuutta on pimeillä markkinoilla huomattavasti vaikeampi saada kaupaksi kuin merkitsemätöntä. Mökin ovenpieleen kannattaa laittaa tarra, joka kertoo omaisuuden olevan merkittyä.
Ajastimilla voi hämärän ja pimeän aikaan järjestää sisävalojen syttymisen ja sammumisen niin, että mökki vaikuttaa normaalisti asutulta. Yleensäkin kannattaa muistaa, että varkaat kaihtavat valoa ja valaistuja paikkoja.
Mökille voi hankkia rikosilmoitinjärjestelmän, joka siirtää hälytyksen päivystävälle vartiointiliikkeelle tai omistajan kännykkään.
Ensiapuvälineet, tarpeelliset lääkkeet ja kyypakkaus kuuluvat myös mökin vuosittain tarkastettavaan ja huollettavaan varustukseen.
Mökkeilyyn liittyy usein vesillä liikkuminen. On hyvä muistaa, että sukeltaminen vieraassa paikassa on aina suoritettava varoen, hyppyjä tuntemattomaan välttäen, uinti voimavarojen mukaan - rannansuuntaisesti. Veneellä liikuttaessa tulee kaikilla olla pelastusliivit, veneen oikeasta kuormauksesta tulee huolehtia ja moottoriveneillä kuljettaessa on tunnettava reitit.
Kaiken varalta vakuutukset on hyvä tarkistaa ajan tasalle ennen lomalle lähtöä!
Ohessa SVK:n tiedote taannoisiin mökkimurtoihin liittyen:
(SVK:n tiedote 3.6.2005)
Vakuutusyhtiöille on jätetty korvaushakemuksia rikoksella menetetystä omaisuudesta, joka saattaa olla poliisin hallussa.
Poliisilla on tutkittavana Pohjois-Savon, Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueella satoihin vapaa-ajanasuntoihin kohdistuva rikossarja. Rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2001-2005. Kuopion poliisilaitos on takavarikoinut anastetuksi epäiltyä omaisuutta kuten arvokkaita astioita, pienkoneita, tauluja ja aseita. Takavarikoituna on tuhansia esineitä.
Jutun esitutkinta on kesken. Poliisi selvittää esineiden omistajia. Jos omaisuuden alkuperää ei saada selville ja se todetaan rikoksella viedyksi, tuomioistuin voi tuomita tavarat valtiolle menetetyiksi.
Omaisuuden merkitseminen ja tietojen tallennus jää liian monelta tekemättä
- Useimmiten vahingon kärsinyt hakee näissä tapauksissa vakuutusyhtiöltään korvausta anastetusta omaisuudesta. Edellytyksenä on, että korvauksenhakija on tehnyt rikosilmoituksen, kertoo rikostorjunnan asiantuntija Risto Karhunen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitosta.
- Valitettavasti anastetun irtaimiston omistaja ja poliisin haltuunsa saama samainen irtaimisto kohtaavat kovin harvoin. Omaisuus ei ole merkittyä eikä oikealla omistajalla ole siitä tallessa yksilöityjä tunnistetietoja.
Poliisin haltuun jää mittavasti anastettua ja merkitsemätöntä omaisuutta, jonka alkuperää ei saada koskaan selvitettyä. Lopulta omaisuus huutokaupataan ja saadut varat jäävät valtiolle.
- Tällainen tilanne ei ole kohdallaan miltään osin. Vakuutusyhtiö on saattanut jo maksaa korvauksen omaisuudesta vahingon kärsineelle, vaikka kyseinen omaisuus on vielä poliisin hallussa. Toisaalta poliisin innokkuutta selvittää omaisuuden alkuperä ei välttämättä lisää se, että selvittämätön omaisuus jää huutokaupan myötä valtion hyödyksi, toteaa Risto Karhunen.
Poliisi on avannut verkkopalvelun mökkimurtosarjassa haltuun saatujen esineiden omistajien tavoittamiseksi. Palvelu löytyy osoitteesta www.kuopionpoliisi.fi.
Ennen vakuutuskorvauksien hakemista mökkimurron uhriksi joutuneita kehotetaan ottamaan yhteyttä poliisiin.
Lisätiedot:
Rikostorjunnan asiantuntija Risto Karhunen, Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto, puh. 0400 737 952
Tutkinnanjohtaja, komisario Heikki Mansikka-Aho, Kuopion poliisilaitos, puh. 0400 544 593
Tiedotuspäällikkö Joona Vuorenpää, Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto, puh 050 5987 063