Mistä vakuutuksen hinta muodostuu?

Mediassa ja somessa kauhistellaan aika ajoin vakuutusten kalleutta. Kalliitahan ne ovat! Mutta mistä ihmeestä hinta oikein muodostuu ja miten sitä saisi alaspäin?

On helppoja keinoja pienentää omia vakuutusmaksujaan. Aloita miettimällä, mihin oikeastaan tarvitset vakuutusta.

Sama yksinkertaistettuna: kuinka suurissa vahingoissa haluat muiden vakuutuksenottajien osallistuvan kustannusten maksamiseen ja mitkä ovat niin pieniä, että selviät niistä itse?

Vakuuttamisen alkuperäinen idea ei ole vuosien varrella muuttunut. Vakuuttaminen turvaa niitä riskejä vastaan, joiden kantaminen yksin kävisi raskaaksi tai mahdottomaksi – ne kannetaan yhdessä muiden vakuutuksenottajien kanssa.

Tällaisia riskejä ovat perinteisesti olleet esimerkiksi vakavat tapaturmat ja sairaudet sekä asunnon tai yrityksen toimitilan tuhoutuminen.

Otetaanpa ajatusleikki. Mitä jos vakuutusyhtiöitä ei olisi olemassakaan? Näin someaikana alta aikayksikön alkaisi innovointi riskien jakamisesta tutun porukan kesken. Niin kauan kuin porukka olisi pieni ja toisensa tunteva, käyttäytymisessä olisi yhteisöllistä varovaisuutta – ihan heti et olisi toisten kukkarolla.

Juuri näin on vakuuttaminenkin alkanut satoja vuosia sitten. Vakuutusyhtiöiden kasvaessa tuo ajatus on unohtunut.

Vakuutusyhtiötä ei enää keskinäisyydestään huolimatta koeta meidän porukaksi, vaan kasvottomaksi korporaatioksi.

Mitä yleisempää on pienten vahinkojen maksattaminen tuolla kasvottomalla vakuutusyhtiöllä sitä todennäköisemmin kaikkien vakuutusmaksut nousevat.

Vakuutuksia ostaessa ja kilpailuttaessa kannattaa miettiä tarkkaan, mitä riskejä itsellä on varaa kantaa, ja kuinka paljon haluaa todella maksaa vakuutuksistaan.